Arvoisa juhlaväki
 

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan synty ja jatkuvuuden turvaaminen mielletään usein julkisen sekto­rin tehtäväksi ja ansioksi.  Valtion ja kuntien rooli onkin kiistatta iso. Toisaalta niiden tuottama ja jakama hyvinvointi ei olisi mahdollista ilman yrityselämää eli sitä veropohjaa, jonka ne työpaikkoi­neen luovat. Lisäksi monet palvelut syntyvät yritys­ten tuottamina.

Voidaanko siis ajatella, että hyvinvointimme lepää ainoastaan julkisen sektorin ja elinkei­noelämän va­rassa? Äkkiä ajatellen näin voisi väittää, mutta lähempi tarkastelu todistaa muuta. Suomessa on noin 133 000 yhdistystä, joista urheiluseuroja on 9 000. Olisi vai­kea kuvitella suomalaista yhteiskuntaa ilman tätä valtavaa energiatihentymää. Yhtä vai­keaa olisi ajatella, miltä Valkeakoski näyttäisi ja tuntuisi ilman Hakassa tehtyä työtä.

Urheiluseuroissa yli puoli miljoonaa aikuista tekee vapaaehtoistyötä keskimäärin 10 tun­tia kuukaudessa. Vapaaehtoistyön teoreettinen arvo on noin 1,6 miljardia euroa vuo­dessa. Sen korvaaminen palkallisella työllä on käytännössä mahdotonta eikä se edes tavoitteena olisi innostava. Vapaaehtoistyön arvo on vapaaehtoisuudessa ja sitä arvoa ei kannata vaarantaa. Toki seuroissa tarvitaan palkattuja toiminnanjohtajia, valmentajia ja muuta henkilökuntaa, mutta perustan tulee silti olla vapaaehtoisuudessa. Se on seuratoi­minnan selkäranka Valkeakoskella ja koko Suo­messa.

Yhdistysmuotoiset urheiluseurat määritellään tai ainakin mielletään yleishyödyllisiksi voit­toa tavoittelemattomiksi ”non-profit”-organisaatioiksi. Tähän liittyy helposti negatiivi­nen mielleyhtymä. Ajatus lähtee liikkeelle takaperin eli ensin määritel­lään, mitä ne eivät ole sen sijaan että keskityttäisiin siihen, mitä ne ovat. Voittoa tavoittelema­ttomat organisaa­tiot, varsinkin urheiluseurat, voitaisiin perustellusti määritellä hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä luo­viksi organisaatioiksi. Lähtökohta kertoisi siis sen, mitä ne ovat; ei sitä, mitä ne eivät ole.

Hyvät kuulijat

Urheiluseurojen tukeminen on kunnille edullista, koska sijoitus moninkertaistuu vapaaehtois­työn kautta. On tutkittu, että yksi euro terveysliikuntaan säästää kymmenen euroa sosiaali- ja terveysmenoista. Opetus – ja kulttuuriministeriön laskelmien mukaan jokainen syrjäyty­nyt nuori maksaa yhteiskunnalle 1,2 miljoonaa euroa. Urheiluseuroissa ja Ha­kassa 80-vuoden aikana tehdyn työn arvoa en ryhdy edes arvailemaan rahassa mitaten.

Riittämätön liikunta ja liika istuminen johtavat huonoon kuntoon ja pahimmillaan fyysisen terveyden ja työkyvyn menettämiseen. Liikunnan ja urheilun merkitys on kiistatonta henki­selle hyvinvoinnille sekä sosiaalisen syrjäytymisen estämiselle. Liikkumattomuu­den ja yhä yleistyvään masentuneisuuden yhteys on myös selvä. Työkyvyn säilyttämi­sen kannalta liikunnan merkitystä ei voi liiaksi korostaa.

Ennenaikaisten eläkkeiden aiheuttama kokonaiskustannus on arviolta 21 miljardia euroa vuodessa. Summaan sisältyvät maksetut eläkkeet ja ennenaikaisesta eläköitymisestä aiheutuvat kansantaloudelliset menetykset. Yhteiskunnallisen kes­kustelun ytimessä on ajatus työurien pidentämisestä, sillä väestörakenteemme on vino ja huoltosuhde heikke­nee. Liikkumatto­muus on kansantaloudellinen riski. Urheiluseurojen toiminnan turvaami­nen on taloudellisesti ja inhimillisesti ajateltuna kansallinen tehtävä.

Perheillä, kouluilla ja urheiluseuroilla on keskeinen rooli liikunnallisen elä­mäntavan omaksu­misessa. Oikeat mallit opitaan nuorena, mutta koskaan ei ole kuitenkaan liian myöhäistä aloittaa. Jopa 90-vuotiailla lihasmassa, motoriikka ja toimintakyky paranevat liikunnan aloittamisen tuloksena. WHO:n arvioiden mukaan liikkumattomuus on neljän­neksi yleisin globaali kuolinsyy.

Kansanterveyttä, työurien pituutta ja omaa hyvinvointia ei voi ulkoistaa vain yhteiskun­nan kontolle. Päävastuu on lähes poikkeuksetta yksilöillä itsellään. Ainakin omien arvo­jeni mukaan marssijärjestys on selvä – on elettävä vastuullisesti omaa terveyttänsä kunnioit­taen ja jos apua tarvitaan, niin silloin yhteiskunnan turvaverkkojen on tultava apuun.  Elintapavalinnoillamme voimme pahentaa tai parantaa omaa tilannettamme. Ei voi olla oikein, että tietoisesti tuhoamme omaa terveyttämme ja odotamme yhteiskunnan ja muiden veromaksajien hoitavan asiat kuntoon.

Lainaan presidentti Martti Ahtisaarta haastattelusta, jonka hän antoi Maanpuolustus-kurssiyh­distyksen julkaisuun talvella 2012.

”Minua on jo pidemmän aikaa vaivannut, että hyvinvointiyhteiskuntaamme perustetta­essa on unohdettu käydä perusteellinen keskustelu siitä, mikä on yksilön rooli ja vastuu. Sen sijaan olemme keskittyneet puhumaan siitä, mikä on valtion rooli kansalaisia koh­taan. Kansalaisten velvollisuudet tässä yhteiskunnassa on kuitenkin erittäin relevantti kysymys. Jos ajattelemme ihmisten tavoittelemaa onnellista ja tasapainoista elämää, on jokaisen henkilökohtainen vastuu omasta elämästään aivan keskeistä. Vastoinkäymis­ten varalta pitää totta kai olla turvaverkko, mutta lähtökohtana pitää silti olla oma vastuu. Nykytilanteessa julkinen sektori kärsii yksilötasolla itse aiheutetuista taloudellisesta painolas­tista, jota ilman voisimme kohdentaa julkisia varoja paljon tehokkaammin. Meiltä puuttuu rohkeutta kertoa nuorille, että pitäkää huoli itsestänne. Näitä asioita koskeva keskustelu politisoidaan hyvin herkästi ja esitetään syytös hyvinvointiyhteiskunnan vastusta­misesta. Tällä asialla ei pidä tehdä politiikkaa tai katsoa sitä ideologista lähtökoh­dista.”

Hyvin sanottu ja ajateltu. Ehkä kuitenkin lisäisin sen, että rohkeutta pitäisi riittää myös siihen, että kertoisimme meille aikuisille saman viestin – pidetään huolta itsestämme.

Arvoisat kuulijat

Valkeakoskella on aika ajoin noussut esille kunnan organisaation muutostarpeita ja – toiveita. Liikunta- ja nuorisoasioiden säilyttäminen omassa palvelukeskuksessaan on perusteltua, vaikka se onkin euroissa mitaten kovin pieni muihin palvelukeskuksiin verrat­tuna. Oman erikoislautakunnan säilyttäminen on niin ikään tärkeää.

Liikuntapaikkarakentamisen painopisteen pitää sekä Suomessa ja Valkeakoskella painot­tua kunto- ja terveysliikuntaa tukevaksi. Huippu-urheilulla on oma tärkeä roolinsa, mutta käyttäjämäärien ja eurojen näkökulmasta tarkasteltuna joissakin toiveissa on hie­man elitistinen leima. Oma laji ja sen merkitys saa ajoittain kohtuuttoman arvon ja vaa­rana on fanaattisuus, jonka maksumieheksi yhteiskuntaa odotetaan. Oikeutta saa hakea, muttei etuoikeutta varsinkaan yhteisillä varoilla. Kansallisen identiteetin ja suurtapahtu­mien järjestämisen mahdollistamiseksi tarvitsemme toki isoja liikuntapaikkakohteita, jotka palvelevat myös kulttuuria. Olympiastadionin perusparannus ja Tampereen Keskus­areena ovat perusteltuja ja kunnianhimoisia hankkeita. Valtio on merkittävällä tavalla osallistumassa Olympiastadionin perusparannukseen ja vahvaa panosta odotan myös Keskusaree­nalle.

Yleisradion rahoitus on muuttumassa. Hallituksen esitys on, että television käyttöön perustu­vasta televisiomaksusta luovutaan vuodenvaihteessa. Rahoitus on tarkoitus tur­vata uudella tuloverotuksen yhteydessä kerättävällä yleisradioverolla. Lakimuutoshanke on hyvä, sillä vapaamatkustajien osuus on kasvanut sietämättömän suureksi ja Ylen rahoi­tus on vaarassa.

Lakiehdotuksessa sanotaan, että yhtiön tehtävänä on tuoda monipuolinen ja kattava julkisen palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalvelui­neen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin.  Oma mielipiteeni on, että Yleisradion tehtävään on kuuluttava nyt ja jatkossa yhteiskunnallisesti merkittävimpien urheilutapahtumien näkymi­nen vapaasti näkyvillä kanavilla. Siirtyminen maksukanaville ei voi jatkua lakimuutok­sen jälkeen ilman, että veron oikeutuksen tunne katoaa kansalaisilta. Urhei­lun osuus Yleisradion ohjelmatuotannon kustannuksista on varsin kohtuulliset 16 prosent­tia.

Verotus on oiva tapa ohjata kansalaisten käyttäytymistä. Maksajan näkökulmasta ohjaus­keino ei tosin aina ole kaikkein miellyttävin. Tällä hetkellä liikuntapalveluiden arvon­lisävero vaihtelee terveys- ja hyvinvointipalveluiden nollasta 9 prosentin urheilumahdol­lisuuksien luokkaan sekä 23 prosentin opetusveroluokkaan. Liikunta-alan monet arvonlisäveroprosentit aiheuttavat tulkinnanvaraisuuksia. Olisi toivottavaa, että liikunta-alan arvonlisäverokanta voitaisiin yhtenäistää ja veroprosentin määrittelyssä huomi­oitaisiin sekä yrittäjyys, syntyvät työpaikat sekä liikunnasta pitkällä aikavälillä tule­vat sosiaali- ja terveysmenojen säästöt.

Hyvät kuulijat

Muistan sen päivän, kun sain ensimmäisen oman Haka-verkkarin. Pienelle pojalle se oli iso hetki. Lukuisat olivat ne kerrat jopa saman päivän aikana, kun tarkastelin selässä lukevaa ”Haka”– tekstiä milloin peilin kautta ja milloin pöydälle huolellisesti asetetusta takista. Siihen sisältyi vahva tunne yhteenkuuluvuudesta ja samalla myös ripaus tavoitteelli­suudesta.  Olin tullut ison perheen jäseneksi ja tunsin kuuluvani johonkin it­seäni suurempaan. Yhteenkuuluvuudentunne syntyi ajatuksesta, että me kaikki hakalai­set ajattelemme ja tunnemme jotenkin samanlaisesti – koemme liikkumisen ja yhdessä tekemisen tärkeäksi ja merkitykselliseksi. Hakassa sain ensimmäiset voittoni, mutta myös kirvelevät tappioni. Molemmista kokemuksista on ollut elämässä hyötyä. On löydet­tävä omat vahvuutensa, tueksi oikeat ihmiset sekä päämääräksi riittävän kovat tavoitteet. Turnauskestävyyttä tulee harjoittelemalla, häviämällä ja voittamalla. Urheiluseu­rassa tämä kaikki tulee tutuksi.

Olen saanut urheilusta paljon – oikeastaan enemmän kuin olisi edes kohtuullista pyytää. Juureni ovat aina olleet Valkeakoskella ja Hakassa. Lapsen on vaikea asettua aikuisen asemaan, eikä se ole tarpeenkaan. Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt silloisten aikuis­ten olleen mukana omaa aikaansa käyttäen, veloituksetta ja pyyteettömästi. Viimeistään nyt on aika kiittää kaikkia heitä, joiden ajanotosta, ohjauksesta, huoltamisesta, valmentami­sesta, auton ajosta sekä kaikesta muusta seuratyöhön kuuluvasta olen saa­nut lapsena nauttia. Mieleni tekisi luetella nimiä, mutta lopulta päätin olla tekemättä niin. Syitä on kaksi. Puheen pituudelle on ohjelmassa asetettu aikayläraja, enkä halua sitä ylittää luettelemalla kymmeniä ellei peräti satoja nimiä. Ja toiseksi, unohtaisin kuitenkin osan nimistä, ja se ei olisi tahdikasta. Siksi esitän yhteisen ja nöyrän kiitoksen kaikille heille, jotka ovat tehneet töitä Hakan eteen 80 vuoden aikana.

Kiittämistä on myös se, että antaa hyvän kiertää. Kun urheilulta on saanut paljon, niin on hyvä pyrkiä myös itse antamaan sille takaisin mahdollisuuksiensa mukaan. Tapoja on monia, ja jokainen meistä löytää varmasti itselleen luonnikkaimmat keinot.

Hyvät hakalaiset

Pyysin Facebookissa lukijoilta ajatuksia, joista voisi olla apua puheenkirjoittamistyöhöni. Vastauksia ja kommentteja tuli runsaasti sekä julkisesti että henkilökohtaisesti. Kiitos niistä – huomasin, että Haka aiheena herättää suuria tunteita. Koska tässäkin on kyse vapaaehtoistyöstä, niin en luvannut, että parhaat palkitaan. Sen sijaan lupasin, että par­haat puhutaan ja siksi päätänkin puheeni saamaani aforismiin. Henkilöllisyytensä tämä ajattelija paljastanee itse Valkeakosken Sanomissa tai Faceboo­kissa. Aforismiin kiteytyy hakalaisuuden syvin olemus ja näin se kuuluu:

”Ihminen voi lähteä Hakasta, mutta Haka ei lähde ihmisestä koskaan.”