TIEDOTE: AKAAN KAUPUNGILLE TUKEA VALTION TALOUSARVIOSTA – TOIJALA-VIITTOJA MUUTETAAN AKAA-VIITOIKSI (11.12.2024)

11.12.2024


AKAAN KAUPUNGILLE TUKEA VALTION TALOUSARVIOSTA – TOIJALA-VIITTOJA MUUTETAAN AKAA-VIITOIKSI


Akaan kaupungille on tulossa 150 000 euroa tukea valtion talousarviosta viitoituksen uusimiseen. Eduskunnan valtiovarainvaliokunta esittää summaa lisäyksenä valtion talousarvioon. Valiokunnan mietintö julkaistiin tänään keskiviikkona 11. joulukuuta.

Akaan kaupunki syntyi Toijalan kaupungin ja Viialan kunnan yhdistymisestä vuonna 2007. Kylmäkoski liittyi 2011 alusta Akaaseen. Maanteiden viitoissa lukee edelleen Toijala, ja tähän on jo pitkään haluttu muutosta. Nykyisellä viitoituksella Akaa ei juurikaan näy pääväylillä.

Viitoituksen päivitysurakan aloittamisella halutaan parantaa tilanne nykyaikaan ja lisätä Akaan tunnettuutta.

Hankkeen suunnitelmavalmius on hyvä. Rahoitus on suurin ongelma. Päivitettävää on yllättävän paljon eli arviolta noin 140 viittaa. Päivityksen kustannusarvio on 690 000 euroa.

Akaan kaupunginjohtajan Antti Peltolan mukaan Akaan taloudellinen tilanne ei ole mahdollistanut urakkaan ryhtymistä, vaikka tarve on tunnistettu.

  • Olen tyytyväinen, että viitoituksen ajanmukaistaminen saadaan alulle. 150 000 eurolla saadaan asioita eteenpäin, kansanedustaja Pauli Kiuru sanoo.
     
  • Kiitän kaupunginjohtaja Antti Peltolaa asian nostamisesta esiin keskusteluissamme. Ilman Peltolan aktiivisuutta ja sinnikkyyttä en olisi saanut asiaa eteenpäin eduskunnassa, Kiuru paljastaa.
     
  • On tärkeää, että Kolmos- ja Ysitien viitoitus saadaan kuntoon ja pääteiltä löytäisi keskustaan Akaan nimellä. Kaikkea ei saatane kerralla kuntoon, mutta jostain on aloitettava, Kiuru lisää.

Valtion talousarvio vuodelle 2025 hyväksytään lopullisesti eduskunnan täysistuntokäsittelyssä vielä ennen joulua. Muutokset valtiovarainvaliokunnan esitykseen ovat hyvin epätodennäköisiä.

Lisätiedot:

Kansanedustaja Pauli Kiuru
040 540 6937