Tiedote 7.3.2018 Kokoomuksen Kiuru: Digitaitojen parantaminen avaa ovet laajaan kulttuuritarjontaan
7.3.2018
Tiedote 7.3.2018
Julkaisuvapaa heti
Kokoomuksen Kiuru: Digitaitojen parantaminen avaa ovet laajaan kulttuuritarjontaan
Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru edellyttää huomiota suomalaiselle kulttuurille. Eduskunnassa käytiin Kiurun aloitteesta keskiviikkona 7.3. ajankohtaiskeskustelu suomalaisen kulttuurin merkityksestä, kehitystrendeistä ja muuttuvasta toimintaympäristöstä.
- Puolustan voimakkaasti pyrkimystä suomalaisen kulttuurin kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen. Siihen liittyvät olennaisesti toki tavat, tiedot, uskomukset, perinteet ja taide, mutta yhtä lailla myös vaikkapa liikunta, digitaalinen kulttuuri ja kulttuuriyrittäjyys. Kenttä on moninainen ja maailma muuttuu nopeasti. Näen, että ajankohtaiskeskustelu eduskunnassa osoittaa arvostusta suomalaiselle kulttuurille, Kiuru kertoo.
Kiuru nosti puheenvuorossaan esille muun muassa kasvavan digineuvonnan tarpeen. Hänen mukaansa neljännesmiljoona yli 65-vuotiasta suomalaista ei ole koskaan käyttänyt internetiä. Kiurun mukaan seuraavassa hallitusohjelmassa olisi syytä kiinnittää huomiota erityisesti ikäihmisten syrjäytymiseen digiympäristöstä.
- Kaikki eivät pysy muutoksessa mukana, vaan arviolta pari miljoonaa suomalaista tarvitsee digineuvontaa. Erityisesti ikääntyneiden auttamiseksi kaivattaisiin erityistä ponnistusta. Ilman digitaitoja myös verkon lähes ääretön kulttuuritarjonta jää tavoittamatta. Kirjallisuus, lehdet, tv-ohjelmat, elokuvat ja musiikki ovat digitaitoisen ulottuvilla. Jos vaikkapa Suomen historia kiinnostaa, niin Kansallisarkiston sivuilta löytyy esimerkiksi sodanaikaisia sotapäiväkirjoja, Kiuru sanoo.
Vastuuta ja rahoitusta digitaitojen parantamiseksi Kiuru suuntaisi tulevaisuudessa muun muassa kirjastoille, kansalaisopistoille sekä muulle vapaalle sivistystyölle.
- Uuden oppiminen ja sosiaalinen kanssakäyminen lisäävät omatoimisuutta ja hyvinvointia sekä iäkkäimpien kohdalla lisäävät kotona vietettäviä elinvuosia, hän muistuttaa.
Kiuru toteaa keskustelualoitteellaan haluavansa kiinnittää entistä suuremman huomion riittävän lukutaidon merkitykseen, sisältäen medialukutaidon ja lähdekriittisyyden. Hänen mukaansa asia on tärkeä myös digimaailmassa käytävän keskustelukulttuurin ja lopulta informaatioturvallisuudenkin kannalta.
- Digitaaliset some-palvelut saavat ihmiset kommunikoimaan keskenään, mutta emme varmuudella tiedä, miten heimoutuminen pieniin osatodellisuuksiin lopulta johtaa. Osa alustoista on suunniteltu riippuvuutta kasvattavaksi ja tykkäysten määrät alkavat todistaa some-maailmassa asioita oikeiksi tai vääriksi. Räväkät väittelyt on helppo aloittaa, mutta vaikea lopettaa ja tietämättömyys saattaa joskus muodostaa absoluuttisimman varmuuden asiasta kuin asiasta. Kaikella tällä on merkitystä keskustelukulttuurillemme, kun samalla muistetaan, että taloudelliset paineet ovat heikentäneet tiedotusvälineiden mahdollisuuksia muun muassa tutkivaan journalismiin. Se on valitettavaa, ja mielestäni tilanne ansaitsee huomiota, hän toteaa.
Presidentinvaalin aikaista faktantarkistusta Kiuru pitää medialta loistavana oivalluksena.
- Parhaimmillaan lähes reaaliajassa saimme kuulla ja lukea, oliko ehdokkaan väitteissä perää, Kiuru kiittelee.
Lisätiedot:
Pauli Kiuru, p. 040 540 6937