Onko ex-jääkiekkoilija Selänteellä oikeus mielipiteeseen?
28.1.2016
Teemu Selänne on ottanut kantaa asioihin, joihin hänen ei olisi joidenkin mielestä pitänyt ottaa kantaa. Teemun kirjoitus on asiallinen. Mielipiteet ovat perusteltuja ja kirjoitus etenee loogisesti. Lisäksi hänen ajatuksensa ovat oikeita.
Perustuslain mukaan ketään ei saa asettaa ilman hyväksyttävää syytä eri asemaan henkilöön liittyvän syyn vuoksi. Laissa mainitaan muun muassa ikä, sukupuoli, vakaumus, kieli ja vammaisuus. Erikseen ei ole mainittu ammattitaustaa, mutta ehkä sekin pitäisi mainita. Ex-urheilijataustalla kirjoittaminen on joidenkin mielestä arveluttavaa. Keskusteluun on jo nostettu ajatus haamukirjoittajasta. Taustalla lienee lähes rasistinen ajatus siitä, että urheilu tyhmentää ja jääkiekkotausta erityisesti.
Sananvapaus on rajoittamaton. Kaikilla on oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tämä oikeus on myös Teemulla.
Jos Selänne on käyttänyt viestintäasiantuntijaa apunaan, niin se osoittaa vain viisautta ja harkintakykyä. Sensitiiviseen aiheeseen puuttuminen on iso riski kenelle tahansa. Asiantuntijan käyttö ei tarkoita omien mielipiteiden puuttumista. Asiantuntija auttaa yksityiskohdissa ja toimeksiantaja hylkää tai hyväksyy lopputuloksen.