Mummo on minun esikuvani

Urheiluvuosinani minulta kysyttiin usein, kuka on esikuvasi urheilijana? Vastausta oli vaikea antaa, koska minulla ei ollut varsinaista esikuvaa. Monella urheilijalla oli piirteitä, joita arvostin, mutta esikuvakseni en osannut ketään nimetä. Se ei tuntunut luonnikkaalta.

Itsenäisyyspäivän kynnyksellä 2010 pohdin asiaa uudestaan. Kimmokkeen antoi henkilö, joka oli torilla pidetyssä vaalitilaisuudessa tiedustellut poliittista esikuvaani. ”Ei minulla ole poliittista esikuvaa”, vastasin hänelle. 
Tiedustelija ei tyytynyt vastaukseeni. ”Kai sä nyt sentään jotain diggaat”, hän intti. Pienen harkinnan jälkeen vastasin, että mummoni on esikuvani. 
 Mummoni Impi syntyi 1914. Hänen miehensä Yrjö kaatui jatkosodassa Suomen itsenäisyyden puolesta taistellessaan. Mummo joutui lähtemään evakkoon talvisodan ja toistamiseen jatkosodan aikana.  Sotien jälkeen hän viljeli pientä siirtotilaa ja hoiti lehmiä seitsemänä päivänä viikossa. Impi maksoi kovan hinnan Suomen itsenäisyydestä. Mummo oli työteliäs, rehellinen, seurallinen ja rakastava – iloinen karjalainen. Esikuva-asemansa mummoni ansaitsee elämänasenteestaan. ”Kaik on hyvin. Etteepäi elävä mieli, kuollut taaksee katsokoo.” 
Vuonna 1990 Impiä oltiin häätämässä vuokra-asunnosta omistusjärjestelyjen vuoksi. Omaa talouttani kiristämällä varmistin, ettei hänen tarvinnut lähteä kolmatta kertaa evakkoon. Hänen ikäpolvensa on suonut meille itsenäisen Suomen. Oman sukupolveni tehtävä on tarjota Suomen rakentajille arvokas vanhuus.