Matkalla urkintayhteiskuntaan vai avoimuuteen?

Viime viikkoina on keskusteltu lobbaamisesta. Kansanedustajia eduskunnassa tavanneiden henkiköiden nimet ja taustat on haluttu saada julkisiksi.

Wikipediassa lobbaus määritellään seuraavasti:

”Lobbaus tarkoittaa erilaisten eturyhmien pyrkimyksiä vaikuttaa epävirallisesti päättäjiin ja poliitikkoihin. Lobbaaja kommunikoi asian kannalta olennaisten ryhmien, kuten poliittisten päättäjien, virkamiesten, median tai kilpailevien näkemysten edustajien kanssa ja pyrkii vakuuttamaan nämä asian tärkeydestä. Lobbarit voivat edustaa esimerkiksi yrityksiä, konsulttifirmoja, etujärjestöjä tai kansalaisryhmiä.”

Lobbaajan vaikuttaminen voi siis kohdistua poliitikkoihin, mutta myös virkamiehiin ja toimittajiin. Myös he käyttävät merkittävää valtaa. Pitäisikö johdonmukaisuuden vuoksi heitä tavanneiden henkilöiden nimet ja taustat saada julkisiksi? No ei tietenkään pitäisi. Emme halua urkintayhteiskuntaa, jossa ihmisten keskinäinen vuorovaikutus avataan kaikkien nähtäville.

Niin kauan kuin vaikuttaminen on määritelmänsä mukaisesti kommunikointia, niin ongelmia ei pitäisi syntyä. Tietoa jakamalla näkökulmia pyritään avartamaan. Tulkinta jää kuitenkin aina kuulijalle. Asiallisen vuorovaikutuksen vaikeuttaminen eduskunnassa siirtäisi keskustelut toisaalle. Voittajia ei olisi.

Lobbaamisen selvittämiseksi vierailijalistat antavat hyvin rajautuneen kuvan. Täydellisemmän kuvan saamiseksi tulisi avata teletiedot, sähköpostit ja eduskunnan ulkopuoliset tapaamiset. Sitä tuskin kukaan haluaa. Jos avoimuutta viedään eteenpäin, niin joissakin tapauksissa voisi olla hyvä tietää toimittajien poliittiset sidonnaisuudet.