Kirjallinen kysymys autonavaimien takavarikoinnista rattijuopumustapauksissa
24.10.2014
Autonavaimien takavarikointi rattijuopumustapauksissa
Poliisi on saamassa käyttöönsä osaan poliisiautoihinsa mukana kulkevat tarkkuusalkometrit, joilla voidaan tehdä oikeuskelpoinen tarkistusmittaus rattijuopumuksen rajan ylittäneillä kuljettajille. Käytännössä tällaisissa tilanteissa tienpäällä, rikoksen tapahtumapaikalla suoritetaan suppea esitutkinta ja kuljettaja määrätään väliaikaiseen ajokieltoon. Aikaisemmin rattijuopumuksesta epäilty on jouduttu kuljettamaan poliisiasemalle auton jäädessä rikospaikalle. Uudistus on lähtökohtaisesti erittäin hyvä, sillä se säästää poliisin työaikaa, kun epäiltyä ei tarvitse kuljettaa poliisiasemalle. Säästynyt työaika voidaan käyttää tehokkaammin liikennevalvontaan. Lisäksi uudistus on toimiva erityisesti haja-asutusalueilla, joissa välimatkat voivat olla jopa satoja kilometrejä.
Tarkkuusalkometreihin liittyvässä uudistuksessa konkretisoituu jo nyt oleva lainsäädännöllinen ongelma, joka liittyy rattijuopumukseen syyllistyneen henkilön autonavaimien takavarikointiin. Tällaisissa tapauksissa ei voida takavarikoida autonavaimia, joten ne jäävät lähtökohtaisesti juopuneen kuljettajan haltuun. Jos paikalla ei ole toista henkilöä, joka on sekä ajokunnossa että ajo-oikeuden omaava, on suurena vaarana se, että juopunut henkilö jatkaa matkaansa omalla autollaan poliisin lähdettyä toimenpiteidensä jälkeen rikospaikalta.
Poliisilla on kuitenkin oikeus henkilön paikalta poistamiseen poliisilain 2 luvun 10 pykälän mukaisesti rikoksilta ja häiriöltä suojaamiseksi, jos hän esimerkiksi uhkaa lähteä uudelleen ajamaan, edellyttäen, että mainitun uhkauksen perusteella on perusteltua syytä olettaa tai hänen aikaisemman käyttäytymisensä perusteella on todennäköistä, että hän syyllistyisi henkeen, terveyteen, vapauteen, kotirauhaan tai omaisuuteen kohdistuvaan rikokseen taikka aiheuttaisi huomattavaa häiriötä tai välitöntä vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Tilanteet eivät kuitenkaan ole aina esitetyn kaltaisesti tähän soveltuvia. On myös huomattava, että pykälässä säädellään myös sitä, että henkilö voidaan ottaa kiinni, jos paikalta poistaminen on todennäköisesti riittämätön toimenpide eikä rikosta voida muuten estää taikka häiriötä tai vaaraa muuten poistaa.
Edellä mainittu poliisilain säännös ei kuitenkaan anna suoraan toimivaltaa jokaisessa tapauksessa ottaa autonavaimia pois ja estää mahdollista rattijuopon ajon jatkamista ja liikenneturvallisuuden vakavaa vaarantamista. Pykälän mahdollistama kiinniottaminen on myös lähtökohtaisesti ihmisen vapauteen melko ankarasti kajoava toimenpide, jolloin autonavaimien poisottaminen soveltuisi myös suhteellisuusperiaatteenkin mukaan paremmin ko. tapauksiin, ja olisi myös tehokas turvaamistoimenpide.
Samoin pakkokeinolain 7 luvun 1 pykälässä säädetyt takavarikoimisen edellytykset eivät yksiselitteisesti sovellu tämänkaltaiseen kuvattuun tapaukseen. Olisikin siis syytä pohtia, voisiko tilanteen ratkaista autonavaimien takavarikoimisella. Autonavaimien takavarikoimista koskeva säädös voitaisiin lisätä esimerkiksi pakkokeinolain 7 luvun 1 pykälään tai vaihtoehtoisesti poliisilain 2 luvun 10 pykälään.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Aikooko asiasta vastaava ministeri ryhtyä toimenpiteisiin, jotta autonavaimet olisi mahdollista takavarikoida rattijuopumustapauksissa turvaamistoimenpiteenä mahdollisen ajon estämiseksi?
Helsingissä 24 päivänä lokakuuta 2014
Kari Tolvanen /kokPauli Kiuru /kok
Kalle Jokinen /kok