JUHLAPUHE: Luja-Lukko 90-v. juhla Pälkäne (20.4.2024)
Arvoisa juhlaväki – hyvät liikunnan ystävät
Pälkäneen Luja-Lukko täyttää 90-vuotta. Niin pitkä historia on merkittävä saavutus mille tahansa urheiluseuralle, yhdistykselle tai organisaatiolle. Se on todistus siitä, että urheilun ja liikunnan eteen tekemänne työ on ollut tuloksellista. Se on osoitus siitä, että edeltäjänne ovat jättäneet teille perinnön, jonka jatkamisen olette kokeneet merkitykselliseksi. Olette halunneet käyttää seuratyöhön arvokasta vapaa-aikaanne ja katsoa myös tulevaisuuteen.
Jokaisen yhdistyksen on kuunneltava jäseniään ja asiakkaitaan. On mukauduttava muuttuneisiin olosuhteisiin ja toiveisiin. Paljon on 90 vuodessa muuttunutkin. Seuran nimikin kertoo yhdestä isosta yhteiskunnallisesta tapahtumasta eli kuntaliitoksesta. Nimi oli Pälkäneen Lukko vuoden 2007 alkuun asti. Pälkäneen ja Luopioisten kuntaliitoksen myötä Pälkäneen Lukon ja Luopioisten Lujan toiminta yhdistettiin ja otettiin käyttöön nykyinen nimi eli Luja-Lukko. Näin kerrotaan myös Wikipediassa.
Seura- ja paikkakuntaidentiteetti ovat ihmisille tärkeitä muuttujia. Jokaisella on oikeus tuntea olevansa jostakin kotoisin ja oikeus tuntea kuuluvansa johonkin ryhmään tai ryhmiin. Kuntarajojen siirtely ja urheiluseuran nimen muuttaminen voivat olla faktoilla ja järjellä perusteltavia asioita, mutta tunteiden merkitystä ei voi myöskään sivuuttaa. On sanottu, että kaikki päätökset tehdään tunteilla, mutta jälkeenpäin ne perustellaan järjellä. Se on ehkä liian voimakas yksinkertaistus. Varmaa kuitenkin on, ettei tunteita synny, jollei asiaa koeta tärkeäksi. Oma kotiseutu ja oma urheiluseura ovat meille kaikille tärkeitä asioita. Asioita, jotka herättävät suuria tunteita. Olemme täältä kotoisin ja tänne kuulumme.
Hyvät kuulijat
Monet muutokset herättävät aluksi ankaraakin vastarintaa, silti päätökset hyväksytään myöhemmin itsestäänselvyyksinä. Siihen saattaa kulua viikkoja, kuukausia, vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Keskustelulle ja päätöksenteolle on annettava aikaa ja tilaa. Tahdikkaalla käytöksellä loivennetaan niiden mieliä, jotka eivät heti koe asiaa aivan omakseen.
Kerron tähän väliin lyhyen tarinan, joka havahdutti minut kotiseutuun ja nimiin liittyviin kysymyksiin todistaen paikkakuntaidentiteetin tärkeyden. Taustaksi, että Valkeakoski erosi Sääksmäen kunnasta vuoden 1923 alussa. Valkeakosken kasvettua voimakkaasti tilanne kehittyi niin, Sääksmäki päätettiin liittää puolestaan Valkeakoskeen 1973.
Vuosituhannen alussa olin Valkeakosken kaupungin markkinointipäällikkönä. Tein parhaani, että Valkeakoskea markkinoitiin, ja kaikkia sen aikaisia viestintämenetelmiä käytettiin hyväksi. Eräänä päivänä minulle soitti eräs rouva. Hän oli lievästi sanottuna hyvin tuohtunut, eikä hän tuohtumustaan mitenkään peitellyt. Hänen kysymyksensä kuului kiteytettynä näin: ”Miksi sinä vain sitä Valkeakoskea markkinoit?”
En oikein ymmärtänyt tuohtumusta ja kysymyksen ideaa. Kysyin puolestani häneltä, että ”mitä Valkeakosken kaupungin markkinointipäällikön pitäisi markkinoida, ellei sitten Valkeakoskea?”
Rouva vastasi tiukasti: ”Sinähän et puhu yhtään mitään Sääksmäestä.”
Ja oikeassa hän olikin. Itse mielsin kunnan sen nimen ja hallinnollisen aseman kautta. Rouvan paikkakuntaidentiteetti oli kuitenkin tarkkarajaisempi ja tiukemmin historiaan juurtunut. Hän koki ensisijaisesti olevansa sääksmäkeläinen.
Hallinnollisilla päätöksillä ei ihmisen paikkakunta- tai seuraidentiteettiä muuteta vuodessa tai edes vuosikymmenessä. Se, että urheiluseuran nimi on Luja-Lukko, osoittaa ainakin minun silmissäni tahdikkuutta ja viisautta. Varmasti muitakin varteenotettavia vaihtoehtoja oli harkinnassa.
Hyvät naiset ja herrat
Moni teistä on ollut puheenjohtaja, valmentaja, ohjaaja, huoltaja, kuljettaja tai jossakin muussa vastuullisessa seuratehtävän roolissa.
Olette kannustaneet kotona omia lapsianne eteenpäin ja kuunnelleet heidän ilojaan ja surujaan.
Moni teistä on soittanut lukemattomia puheluja, lähettänyt satoja sähköposteja sekä muita viestejä seuratyöhön liittyen. Järjesteltävää, soviteltavaa ja suunniteltavaa on aina tehtävänä. Asiat eivät tapahdu itsestään.
Jonkun on toimittava – ja te olette toimineet. Ja jokainen meistä tietää, että kun suunnitelma on valmis, niin sen jälkeen tulevat yllättävät viimehetken muutokset. Asiat on ratkaistava, ja yleensä aikaa on vähän. Mutta te olette venyneet ja kantaneet vastuunne omassa roolissanne.
Aikaa vapaaehtoistyölle löytyy mistäpä muusta kuin omasta vapaa-ajasta. On hoidettava myös omat työt ja arkielämän velvollisuudet.
Jokainen ihminen kaipaa kiitosta, arvostusta ja hyväksyntää. Toisaalta me suomalaiset olemme pidättyväisiä antamaan kanssaihmisille myönteistä palautetta ja kiitosta heidän tekemästään työstään, vaikka se olisi seuratyössä se arvokkain palkkio. Kiitokset jäävät vain sanomatta, vaikka myönteinen ajatus olisi mielessä. Ehkä sopivaa ja luonnikasta tilaisuutta ei oikein aina ole. Toisaalta emme ehkä itsekään ole parhaita kiitoksien ja kehujen vastaanottajia. Suomalaisessa kulttuurissa olemme tottuneet vähäeleisyyteen.
Tänä iltana on kuitenkin sopiva hetki kiittää. Annetaan hyvän kiertää. Annetaan rohkeasti seurakaverille kiitokset, ja otetaan ne vastaan omaa panosta vähättelemättä.
Arvoisat juhlavieraat
Kilpailu ihmisten vapaa-ajasta on kovaa. Vaihtoehtoisia ajankäyttömuotoja on lukematon määrä.
Seuratyö on vaativaa. Kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen – haluun olla mukana toiminnassa, jonka kokee itselleen tärkeäksi ja palkitsevaksi. Taloudelliset syyt eivät ole vapaaehtoistyön liikkeelle panevia voimia.
Jokaisen yhdistyksen on kuunneltava jäseniään ja asiakkaitaan. On mukauduttava muuttuneisiin olosuhteisiin ja toiveisiin.
Jokainen toiminnassa mukana ollut ja oleva on antanut oman panoksensa. Sitä voi kutsua talkoohengeksi, kaveruudeksi ja yhteisöllisyydeksi.
Luja-Lukon 90 vuoden historia todistaa, että seurassa on kuunneltu ja reagoitu alati muuttuviin odotuksiin. Olette pystyneet uusiutumaan ja vastaamaan ihmisten odotuksiin.
Itselläni on lämpimiä kokemuksia liikunnasta Pälkäneellä. Kiersin pikaluistelurataa täällä kiivaasti 70-luvulla. Lukolla ja Hakalla oli paljon yhteistyötä. Myös leirejä järjestettiin, ja muistan hyvin yhteismajoituksen läheisen koulun voimistelusalissa.
26. elokuuta 1984 osallistuin Lukko Hölkkään. Se oli triathlonurani ensimmäinen kellotettu harjoitus. Ura alkoi edellisenä päivä uintiharjoituksella ja heti seuraavana päivänä olin Nuijantalolla ilmoittautumassa 21 kilometrin hölkkätapahtumaan. Aikaa kului juoksuun 1 tunti 27 minuuttia ja 46 sekuntia. Ei huono tulos päivän harjoittelulla. Kerran päätimme porukalla uida Valkeakoskelta Pälkäneelle, ja huippuhetki oli tietysti loppukiri Kostianvirrassa. Mottomme oli, että järvet on tehty uimista varten.
Luja-Lukon toiminnan kehittyminen on huomattu myös Pälkäneen ulkopuolella. Olette saaneet useita palkintoja eri jaostojen toiminnasta. Hämeen Liikunta ja Urheilu on palkinnut Luja-Lukon vuoden urheiluseurana.
Seura siirtyi verkkoympäristöön 2000-luvun alussa. Tehtävää riittää myös tulevaisuudessa, kun digitalisointia laajennetaan ja syvennetään toiminnanohjauksessa sekä taloushallinnossa.
Hyvät naiset ja herrat
Liikunnalla ja urheilulla on tutkitusti myönteisiä vaikutuksia lasten ja nuorten elämään. Opitaan asettamaan tavoitteita ja toimimaan suunnitelmallisesti. Opitaan toimimaan yhdessä ja opitaan voittamaan, mutta myös sietämään häviöitä ja vastoinkäymisiä. Näitä taitoja jokainen tarvitsee elämässään.
Tutkimusnäyttö fyysisen aktiivisuuden terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä lisäävistä vaikutuksista on kiistaton. Kiistatonta on myös se, että sillä on yhteys yhteiskunnalle koituviin kustannuksiin. Kansalaisten fyysistä aktiivisuutta lisäämällä voidaan parantaa hyvinvointia ja pienennetään yhteiskunnalle koituvia kuluja. Liikkumattomuus on merkittävä riskitekijä elintapasairauksien aiheuttamissa kuolemantapauksissa.
Luja-Lukko on käynnistämässä kunnianhimoista hanketta, jonka tavoitteena on tehdä Pälkäneestä kolmessa vuodessa Suomen liikkuvin kunta. Hankkeessa selvitetään asukkaiden todellinen liikuntamäärä ja kannustetaan sekä mahdollistetaan kaiken ikäisiä ihmisiä liikkumaan nykyistä enemmän. Onnistunut ja hyvin dokumentoitu toimintatapa voidaan monistaa myös muiden kuntien käyttöön.
Hankkeeseen on jo lupautunut kumppaneiksi Pälkäneen kunta ja Luopioisten Säästöpankkisäätiö. Mukaan tarvitaan myös paikallisia yrityksiä ja mahdollisti urheiluopisto tai vastaava toimija, joka pystyy tarjoamaan osaamista mittausteknologiassa.
Kiitos aktiivisuudestanne ja kiitos, että sain kutsun tilaisuuteenne – arvostan sitä. Oikein hauskaa iltaa ja liikunnallisia vuosia myös tulevaisuudessa. Liikunta tekee hyvää – sportti yhdistää.