Valkeakosken Sanomat 4.4.2016

Kirja-arvostelu: Puoliholtiton Suomi - taloudesta, muutoksesta ja konsensuksesta

Teoksessaan ”Puoliholtiton Suomi” Jan Vapaavuori tarkastelee maamme taloutta ja politiikkaa Euroopan investointipankin varapääjohtajan näkökulmasta. Vapaavuori oli kansanedustajana 2003 – 2015 sekä asunto- että elinkeinoministerinä yhteensä lähes seitsemän vuotta. Kokemusta on myös Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajuudesta. Näissä rooleissa hän on nähnyt ja kokenut hallitusohjelmaneuvottelut, budjettiriihet ja hallituksen työtavat.

Poliitikkojen vaalikirjoista ja muistelmista jää harvoin vahvaa muistijälkeä. Pahimmillaan ne ovat vaivaannuttavia kertomuksia lapsuudesta, yhteiskunnallisen tiedostamisen heräämisestä ja omista todellisista tai kuvitelluista saavutuksista. Vapaavuoren kirjasta nämä peruskliseet puuttuvat. Teos ei ole nopeasti kyhätty vaalikirja eikä muistelma. ”Puoliholtiton Suomi” avartaa näkemystä taloudesta, muutostrendeistä ja päätöksenteosta. Vastaavaa itsenäistä ja kyseenalaistavaa otetta löytyy Osmo Soininvaaran ja Sauli Niinistön tuotannosta.

”Ei ole mitään luonnonlakia, joka sanoisi, etteikö Suomi voisi edelleen köyhtyä. On päinvastoin olemassa useita taloudellisia lainalaisuuksia, jotka ennustavat näin käyvän, ellemme pysty riittävän isoihin muutoksiin”, Vapaavuori toteaa. Muutos ja siihen reagoiminen on teema, joka kulkee teoksessa punaisena lankana. Hänen mukaansa Suomella on taipumusta tuudittautua katteettomaan käsitykseen omasta poikkeuksellisesta erinomaisuudestaan. Globalisaation syvintä olemusta ei ole sisäistetty.

Vapaavuori käyttää urheilusta kumpuavia vertauksia käsitellessään Suomen taloutta. Tavoitteiden saavuttamiseen tarvitaan pitkäjänteisyyttä, kurinalaisuutta ja sisua. Huonoon kuntoon ajaudutaan pikkuhiljaa ja huomaamatta.  Entiset huippu-urheilijatkin voivat hämmästyttävän nopeasti veltostua, jos itsestään ei pidä huolta. Urheiluun ja talouteen sopii hyvin Vapaavuoren esittämä ajatus, että suurinta vahvuutta kannattaa jatkuvasti kehittää, koska sillä voitetaan otteluita ja kisoja. Merkittävimmät heikkoudet kannattaa puolestaan yksi kerrallaan eliminoida, koska niiden takia hävitään.

Vapaavuori pohtii konsensuksen käsitetä ja sen tietoista väärinkäyttöä. ”Konsensuksen perään huutelevat toisinaan ne, jotka kaikkein vähiten haluavat sopia”, hän toteaa. Konsensuksen vastakohdaksi on taitavasti kehitelty sanelun ja pakottamisen retoriikka. ”On tilanteita, joissa sanelusta muita syyttävät ne, jotka hävyttömimmin itse pyrkivät sanelemaan ratkaisuja koko muulle ryhmälle”, Vapaavuori moittii. Liian monella taholla on veto-oikeus yhteiskunnan kehittämiseen, mikä halvaannuttaa koko systeemin. Valtiovarainministerinä ollessaan Sauli Niinistön kerrotaan kysyneen lobbariryhmältä: ”Haetteko oikeutta vai etuoikeutta?” Samasta asiasta on kyse.

Kirjan perussävy ei ole pessimistinen, vaikka se päättyy lohduttomalta kuulostavasti: ”Hassuttelun, taikauskon ja järjen äänen sivuuttamisen aika on ohi – Suomi on rauhan ajan historiansa pahimmassa kriisissä.” Ei liene sattumaa, että virkkeeseen on mahdutettu presidentinvaalin slogania mukailevia sanoja. Runsaasti huomiota ja keskustelua herättänyt iskulausehan kuului seuraavasti: ”Vastakkainasettelun aika on ohi.” Vapaavuori haluaa profiloitua unilukkarina.

Kirjan nimi ”Puoliholtiton Suomi” tuo myös vääjäämättä mieleen Sauli Niinistön tokaisun vuodelta 1999.  Niinistö perusteli kieltäytymistään presidenttiehdokkuudestaan sanomalla: "Ei tällaiseen hyvin tavanomaiseen, yksinkertaiseen, jopa askeettiseen elämäntapaan tottunut puolivallaton leskimies ole omiansa tasavallan presidentin tehtäviin.”

Pauli Kiuru (kok)
Kansanedustaja